|
liikuntatausta |
Olen harrastanut koko elämäni ajan monipuolisesti liikuntaa. Pitkäaikaisin harrastukseni on ollut ratsastus, jonka aloitin kesällä 1999 hevoskärpäsen puraistua itseäni. 6. ja 7.-luokilla pelasin myös tennistä sekä koripalloa, jotka jäivät kuitenkin ratsastuksen viedessä enemmän aikaani.
Lukiosta valmistumisen jälkeen muutin Joensuuhun opiskelemaan hierojaksi ja tänä aikana pelasin kaksi kautta jääkiekkoa Jokipoikien naisten joukkueen riveissä. Palattuani takaisin Savoon kiekko vaihtui salibandyyn, kunnes kauden 2010-2011 jälkeen jouduin vetäytymään syrjään pelikentiltä alaselkäongelmien takia. Tovin mietittyäni tulevaa, päätin kokeilla jotain selkäystävällisempää lajia, minkä seurauksena löysin itseni uimahallilta tutustumassa vesipallon saloihin. Vesipallon parissa vierähtivät kaksi seuraavaa vuotta, ja ensimmäisellä kaudella voitimme joukkueen kanssa SM-pronssia. Halu päästä takaisin salibandykentille oli kuitenkin suuri, ja ilokseni sain huomata selän kuntoutuksen tuottaneen tuloksia, sillä tein paluun vanhan salibandyjoukkueeni, Vuorelan Veikkojen, riveihin kaudelle 2013-2014. Etelä-Suomeen muuton jälkeen vihreä pelipaita on vaihtunut mustaan SCH:n pelipaitaan, ja kaudella 2014-2015 lähdemme joukkueen kanssa tavoittelemaan ylempää sarjapaikkaa seuraavalle kaudelle. Kuntosaliharjoitteluun aloin peryhtämään paremmin sen jälkeen, kun ongelmat selän kanssa alkoivat. Ennen tätä olin tehnyt salilla lähinnä oheisharjoittelua sen hetkisten lajien mukaan. Viime vuosina harjoittelu salilla on rakentunut yhä enemmän toiminnallisemman treenin ympärille. |
Työn parissa |
Työssäni haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin sekä löytämään kipinän liikkumiseen. Kaikista antoisinta työssäni on, kun näen asiakkaideni saavan helpotusta vaivoihinsa tai valmennettavat kokevat onnistumisen tunteita ja löytävät ilon liikkumiseen.
Valmentajana haluan tarjota avaimet pysyviin elämäntapamuutoksiin, joiden avulla pystymme nauttimaan elämästä hyväkuntoisina sekä terveinä - ilman jatkuvaa kaloreiden laskemista. Ammattitaidon kehittäminen on minulle tärkeää, minkä takia pyrin opiskelemaan ja kouluttautumaan jatkuvasti mahdollisimman paljon, jotta pystyn tarjoamaan asiakkailleni viimeisintä tietotaitoa. |
Koulutus |
|